maanantaina 23. marraskuuta 2009

Ostoksia ja toipumista

Edelleen flunssassa hieman. Kuitenkin jo paljon parempi olo. Millillä taas nenä on alkanut uudellee vuotaa. No, ei ainakaan kuumetta ole ja tyttö jaksaa kuitenkin tohuta kaikkea. Hyvä niin. Aikaa olen kuluttanut katsomalla telkkarista hömppää, lukemalla uusimmat Gloria lehdet ja lepäämällä. Niin ja herkkuja on mennyt tavallista enemmän. Mikä siinä on että ihmiset sanoo ettei kipeenä mikään maistu. Mulle kyllä maistuu. Epäreilua. Kiloja taas varmaan on tullut tässä sairastellessa. Posti myos piristi päivääni tuomalla minulle paketin. Paketissa oli Tigin ihania tuotteita.



Tää on ihan ehdoton tuote. Hiuksiin suihkutettava ja niihin jätettävä hoitoaine. Tosi hyvä ja ihanan tuoksuinen.


Tässä tigi rockaholic dirty secret kuivashamppoo. Ihan ehdoton tuote varsinkin nyt kun on pidennykset eikä hiuksia oikein voi pestä joka päivä. Tuote tuuheuttaa hiuksia ja tietysti saa näyttämään puhtailta.

lauantaina 21. marraskuuta 2009

Lähetä yksi ylimääräinen joulukortti



Lähetä yksi ylimääräinen joulukortti. HelsinkiMissio ja Tiimari toteuttavat tänä jouluna Joulumielikortti-kamppanjan. Kamppanjan tarkoituksena on torjua tavallisten suomalaisten voimin joulunajan yksinäisyyttä. Lisää tietoa löytyy kamppanjasta täältä Kamppanjaan voi osallistua toimittamalla 15.12 mennessä ostetun tai itseaskarrellun kortin joulutevehdyksellä Tiimarin myymälän Joulumielikortti-laatikoihin. Korttiin ei siis tarvitse laittaa postimerkkiä eikä vastaanottajan nimeä. Kortit toimitetaan vanhainkoteihin, palvelutaloihin ja kotisairaanhoitoon. Joulukortin
tulee saamaan joku yksin jouluaan viettävä vanhus..

Mukava kamppanja mielestäni. Näin saa jollekkin tuntemattomalle ihmiselle ainakin hetkeksi hyvän mielen ja itselle myös. Kukaan ei varmaan ylläty kun nyt kerron, että tähän kamppanjaan osallistun.

Flunssa

Täällä ollaan flunssassa. Eli Millin flunssan oireet eivät taineetkaan olla rokotuksesta. Nyt myös minä olen flunssassa. En usko että tämä on sikainfluenssaa kun ei ole korkeaa kuumetta. Ei siis auttanut jatkuva käsienpesu ja desifiointi meitä. Nyt menen takaisin viltin alle potemaan ja juomaan glögiä. Niisk.

keskiviikkona 18. marraskuuta 2009

Armoa



Eilen kirjoitin tuosta sikainfluenssa rokotuksesta. No, ei ne sivuvaikutukset rokotteesta taineetkaan pysyä ihan pieninä Millillä. Nyt yöllä Milli tuli kipeäksi ja tyttö heräili itkien noin tunnin välein. Ihankuin tytöllä olisi flussa. Toivottavasti johtuisikin nyt vaan rokotteesta ja tyttö olisi huomenna kunnossa. Saa nähdä. Itsekkin olen ihan silmät ristissä kun ei oikein ole saanut nukuttua. Joten toi Duffyn kappale Mersy taitaa sopia tamän päivän kappaleeksi hyvin.

tiistaina 17. marraskuuta 2009

Pastaa ja rokotus

Milli kävi maanantaina sikainfluenssa rokotuksessa. Olin ihan varma että jonot ovat todella pitkät. No, onneksi selvisimme vajaassa tunnissa. Milli aristi hieman rokotekohtaa ja yöllä hanelle nousi hieman lämpöä. Lisäksi koko rokotuspäivän oli tyttö hieman tavallista huonommalla tuulella. No, nyt on sitten rokote otettu. Olisi kiva tietää kuinka paljon tuo rokote oikeasti suojaa. Sillä rokotteen valmistaja suosittelee kahta rokotetta tuon ikäiselle hyvän suojan saamiseksi. Suomi on kuitenkin päättänyt että rokotuksia annetaan vaan yksi.

PASTAA

 



spagettia
valkosipulia
punasipulia
chilia
öljyä
hyvää tomaattimurskaa
pippuri
suola
oregano

Kuumenna öljyä pannussa. Lisää sinne chili, valkosipuli, sipuli silputtuna ja muut mausteet. Kun olet freesaillut noita jonkin aikaa lisää tomaattimurskaa. Sekoita tämä seos kypsän spagetin sekaan. Erittäin helppoa ja namia.
Posted by Picasa

maanantaina 16. marraskuuta 2009

Julie ja Julia

Katsoin elokuvan Julie & Julia ja tykkäsin kovasti. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo kahden naisen tarinan. Kokista Julia Childista sekä amerikkalaisesta kirjailijasta Julie Powelista. Julie päättää testata Julia Childin kirjoittaman Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjan reseptit ja blogata kokeilustaan. Tämän teeman ympärille elokuva perustuukin



Päärooleissa leffassa on Amy Adams ja Meryl Streep.


Kuvat: www.mtv3.fi sivuilta

sunnuntaina 15. marraskuuta 2009

Villa Harmonie


Tänään käytiin tallipihalla. Sinne oli ilmestynyt uusi liike suklaapuodin viereen. Paikan nimi oli Villa Harmonie ja oli täynnä kaikkea todella suloisia joulujuttuja. Harmittaa kun en tajunnut ottaa kuvia kaupan sisältä. Kaupassa oli myös Mailegin suloisia leluja. mm tonttu joulukalenteri ja hauska pikku possu.



Käväisin myös suklaakaupassa. Täytyy myöntää etten kummastakaan kaupasta tullut ulos ilman ostoksia. Tallipihan Joulukyläkin avaa pian ovensa. Ovet aukeavat siis 21.11.-23.12 ja puodit ovat auki joka päivä 10-18. Lisäksi Joulutori on avoinna viikonloppuisin klo 10-17. Tämä tallipiha on siis Kuninkaankatu 4, Tampereella. Ai niin, tuo ensimmäinen kuva on otettu mun uudella puhelimella ja minusta suht kelvollisia kuvia saa tuolla puhelimella. Ainakin näin nettikäyttöön.